perjantai 30. toukokuuta 2014

ruuvinkiristyksellä vaikutuksia

Haamulla on takana pari viikkoa ruuvinkiristystä ja tulosta on selvästi nähtävissä. Kävimme WT-kokeessa Korpilahdella ja suoritukset ovat parantuneet.
Pysähtymiset ovat terävämpiä, suunnat täsmällisempiä ja jopa markkeeraukset ovat tarkempia kuin aikaisemmin. Tuloksena oli voi1-tulos ja toinen sija. Omia virheitä jäi työstettäväksi, mutta koira parantaa yhä otettaan. Olen suorastaan vaikuttunut.

Rixun juoksut olivat parhaimmillaan eikä yhteiselo toiminut. Haamu jätti syömättä tai oksensi morsiamen lähistöllä. Kadulla kävellessä pojat hyppivät toistensa selkään refleksinomaisesti ja oli hieman ikävä ulkoiluttaa niitä yhdessä. Nyt on pahimmasta vaiheesta selvitty, mutta tiukille otti. Ei enää narttuja -linjalla eteenpäin.

Kesä on lyhyt, joten koekalenteria tutkimaan ja nome-b-startteja kyttäilemään. Ei ole hirveästi etelässä valinnanvaraa.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Kuntokuurilla Tanskassa

Kävimme Haamun kanssa Batmoorseilla Tanskassa koulutuksessa. Haamu järjesti minulle kuntokuurin, kun kouluttajan (Billy Steel) mielestä ohjaajan on juostava, jollei koira kuuntele ensimmäistä vihellystä. Ja mehän juostiin.
Ensimmäisenä päivänä Haamu ei kuunnellut myöskään karjuntaa vaan jatkoi iloista ja laajaa damin etsintää ja ihmetteli lopulta, että mistä minä siihen töksähdin läähättäen pilaamaan huvin. Jos tätä koirankiinnijuoksemistyyliä aikoo jatkaa, ei ole muuta mahdollisuutta kuin aloittaa kunnon kohottaminen. Pelkkä sadanmetrin juoksu tuntuu jäsenissä eikä takaisinpäin jaksa enää juostakaan :(

Hyvin tuli eväitä ja motivaatiota tulevaan eli ruuvia tullaan kiristämään kaikilla koirilla. Eiköhän ne koirat ala tuosta kukoistamaan.

Rixun ja Chelen hoitajilla ei niin hauskasti loma alkanutkaan. Rixu päätti aloittaa juoksun juuri ennen hoitoon menoa. Chele oli ripuloinut ensimmäisen yön, kun söi metsässä jotain asiaankuulumatonta. Lämmin kiitos osaaville hoitajille, joita ilman ulkomaankeikkoja ei kevein mielin pystyisikään tekemään. Kaikki sujui heilläkin mukavasti.

Chele oli aloittanut hoitopaikassa uuden harrastuksen, geokätköilyn. Kuva: Petra Koskimaa. Enää ei etsitäkään dameja vaan geokätköjä.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Tuomareiden ja toimitsijoiden valinta Katteluksen WTssä

Osallistuimme äitienpäivänä Katteluksessa walk-up WT-kokeeseen. Olipa hieno kokemus, ihan kuin olisi dami-A-kokeessa ollut. Koskaan ei tiennyt, minne pudotus tulee. Damit ammuttiin damilauncherilla. Maastosta löytyi vesiuomia, kumpuja, saarekkeita ja peltoja. Oli todellinen aikuisten noutajien koe, jossa 2-v Haamu toimi hienosti.

Ainut iso miinus oli kokematon vesityöskentely, kun vielä ei vedessä olla paljoa lotrailtu. Meille tuli heti alkuun vaikeita vesitehtäviä ja siitä saatiin 10 pistettä, joten finaaliin ei ollut asiaa. Pientä tottelemattomuuttakin havaittavissa, muttei suuressa määrin.

Ensimmäisten vesikahlailujen jälkeen myös vesityö alkoi maistua ja Haamu hyppäsi pommilla veteen. Se teki myös historiaa, sillä siltä hyväksyttiin suoritukseksi damiton nouto. Kolme koiraa oli jo yrittänyt saada saarekkeesta damia talteen, kun lähetin Haamun tehtävään. Se pyöri alueella aikansa ja palasi katajien ääreen, nosti nokkansa ja ryhtyi kävelemään takajaloillaan katajan ympärillä. Tuomarit kävivät hakemassa damin katajista ja hyväksyivät "noudon".

Haamu sai 59/80 pistettä ja sai kunnian tulla tuomareiden ja toimitsijoiden valinnaksi. Kiitos, tunnustus lämmitti raskaan päivän jälkeen. Haamu oli todella väsynyt kokeen jälkeen ja samaa pystyi sanomaan ohjaajasta. Tuomarit ja toimitsijat tekivät rankan päivän. Hieno koetus.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Paraisten WT-voi 1 Haamulle

Yllättäen saimme kyydin Paraisten WT-kokeeseen ja punkeista huolimatta sinne piti lähteä. Chele on nyt sairauslomalla, joten ilmoitin vain Haamun mukaan.

Muistimarkkeeraukset olivat pääosissa eikä Haamu niitä oikein muistanut. Ohjaajan olisi pitänyt ohjata koiraa markkeerauksille täsmällisemmin, mutta ohjaaja oli useimmiten sekunnin tai pari myöhässä. Yllätykseksi pääsimme finaaliin, jossa oli pitkä rannansuuntainen vesimarkkeeraus. Kauden ensimmäinen vesityö vähän jännitti, mutta suoriutuihan juuri edellisenä päivänä kaksi vuotta täyttänyt Haamu siitäkin. Saimme kasaan 75p/100 eli ykköstuloksen!

Nyt olisi viikko aikaa parannella heikkoja kohtia ennen äitienpäivän WT-koetta Uudellamaalla.

perjantai 2. toukokuuta 2014

Korpilahden WTsta ykkösiä

Koepaikalla täytyy olla ajoissa, jotta ehtii laittaa koerutiinit kuntoon ja vetää koirilta löysät pois. Minä eksyin matkalla Korpilahteen ja pääsin paikalle, kun tuomaripuhuttelu oli parhaimmillaan. En kuullut ohjeita enkä ehtinyt höyryttää koiria, kun piti olla ensimmäisten joukossa jo starttaamassa. Enää en myöhästy ikinä!!!

Haamua naurattaa, sillä Korpilahden tuomarit olivat hellällä päällä ja jakoivat sille säälipisteitä.
Koiran höyryämisen ja ohjaajan löysyyden tuloksena saatiin kasaan 75/100 eli ykköstulos!!!! Olipa yllätys päästä finaaliin ja vaikean ykkösmarkkeerauksen jälkeen saada vielä ykköseen riittävät pisteet. Päivän aikana ohjaajaa ei naurattanut Haamun meno, mutta kokeen jälkeen oli kyllä hauska fiilis.

Chelellä olisi ollut paljonkin syytä hymyyn, mutta kokeen jälkeisen päivän tunnelma oli aika ikävä.
Koe sujui pojulta erinomaisesti ja Chele keskittyi täysin tehtäviin. Se kahmi hienoja pisteitä ja lopputuloksena se voitti alo-luokan upealla tuloksella 97/100. Syytä olisi ollut juhlia, mutta Chele alkoi raapia tassullaan oikeaa silmää, joka tarkastuksen jälkeen olikin tosi punainen.

Perjantaina mentiin lääkäriin ja saatiin tippoja. Toivottavasti niillä silmä tervehtyy. Nyt täytyy suojata silmä auringolta ja se onkin hieman vaikeata. Täytyy lähteä iltapyöräilylle kuun kajossa.