maanantai 16. tammikuuta 2017

Uuteen vuoteen

Vuosi 2016 oli loistava koirakausi. Sekä Rixu että Haamu pääsivät osallistumaan IWT-kisaan Belgiassa, Rixu Esa Ränkmanin ohjauksessa. Oli huisaa olla kahden oman koiran kanssa IWTssä. Menestystä ei tullut, mutta mielenkiintoinen ensimmäinen IWT-kokemus.

Kesällä lähdimme Chatsworth-kisaan Englantiin neljän koirakon joukkueena. Hämmästys oli suuri, kun joukkueemme voitti sekä Englannin että Irlannin superjoukkueet!

Myöhäiskesällä lähdimme Tanskaan Pohjoismaiden Mestaruuskisaan, jossa kolmen koirakomme joukkue ei menestynyt. Koe pidettiin PM-säännöistä poiketen WT-kisana. Haamu oli kahden päivän pisteissä paras koira ja olisi ansainnut PM-tittelin! Toivottavasti Pohjoismaat saavat järjestyksen jollaan ja yksikään maa ei enää sooloile järjestelyissä.

Elokuussa oli Labradorimestaruus Jämsässä, jonka Haamu voitti hienosti, vaikka ohjaajalla meinasi mennä hermo vaikeissa tehtävissä.

Syksyllä oli NOME-Bn Suomen Mestaruuskisa Kannonkoskella. Haamu oli kyyhkyjahdissa loukannut olkansa, joten ei voinut osallistua. Rixu veti kokemuksella hienosti ja voitti Mestaruuden.

Haamu sai vuoden aikana kolme sertiä WTstä ja tuli näin ensimmäisenä Suomessa WT-valioksi.

Kävimme astuttamassa Haamun puolisiskon Ruusun Ruotsissa hurmaavalla Minnows Irish Brandillä. Marraskuussa Ruusu synnytti 11 pentua, joista yksi oli oleva meidän Mörkö. Vuodenvaihteessa Mörkö saapui häiriöimään Haamun ja Rixun elämää.