tiistai 28. toukokuuta 2013

Haamulla terve luusto

Tänään kävimme Pärnäsella kuvauttamassa Haamun luuston, ja terveen paperit Juha antoi 28 kiloiselle pojulille. Se olisi sitten sillä selvä, että Rixu astutetaan Haamulla vuoden lopulla seuraavista juoksuista. Sopivampaa sulhoa tuskin löytyisi edes ulkomailta.
 
Myös viimeinen Rixun kuvaamaton pentu oli kuvissa mukana ja senkin tulokset lähtivät kennelliittoon AA ja 00 -tuloksilla. Kaikki Rixun 1-vuotiaat pennut on nyt kuvattu ja kaikki ovat terveitä. Tänä kesänä useimmat pentuset menevät taipumuskokeisiin ja todistavat omaavansa metsästyskoiralta vaadittavia taipumuksia. Kiitos kasvattien omistajille ja treeni-intoa kesäksi!

Chelestä kuoriutuu kaunis uros.
Kesäkuussa sekin pääsee debytoimaan WT-kokeessa ja toivottavasti myös taippareissa.
 
Pojat nauttivat kesästä, mutta Rixu joutuu vielä muutaman päivän könköttelemään. Sillä on oikean etutassun anturan ihosta suuri osa repeytynyt pois. Vetramil-salva on osoittautunut todella tehokkaaksi ja kolmen päivän kuurin jälkeen Rixu varaa jo tassulleen.
 
Our Queen and her bodyguards.



maanantai 20. toukokuuta 2013

Haamun WT-debyytti

Haamu osallistui KHNn Rengon WT-kokeeseen sunnuntaina ainoana Nuorten luokan edustajana. Hamppu osoitti upeata turnauskestävyyttä ja löysi vielä finaalin markkeerausdamin suopursuista ja sai täten ykköstuloksen 83p/100p ja ylivoimainen luokkavoitto :)
Hamppu oli kaikissa tehtävissä erittäin rauhallinen ja keskittynyt. Markkeeraukset eivät olleet peitteisessä maastossa mitään helppoja, mutta keskittyneesti se kierteli alueella, kunnes löysi etsimänsä. Edes drive ei kuumentanut sitä ja siinä tulleesta markkeerauksesta tulikin täydet 20p. Ohjauksessa poitsu kuunteli ja pysähtyi pilliin, keskittyi metsästämiseen ja sai damin talteen. Iiiiihana koira!

Kuvat Kirsi Launomaa
KHNn koetta sponsoroi KelpoKepo, Bracco ja Agrimarket, joten mukavaa kotiinviemistä riitti.
 
Rixu starttasi voi-luokassa eikä metsäinen koe inspiroinut koiraa damin etsintöihin. Rämmimme kasaan voi-2 -tuloksen. Narttua en kyllä enää ota!
 
Upea päivä Suvipielisessä lämpimässä kesäsäässä. Chele kuunteli Hampun kanssa autossa laukauksia, pillitystä ja kansan mörinöitä, mutta molemmat nukkuivat levollisesti vierestä kuuluvasta hälinästä huolimatta. Kesäkuussa toivottavasti päästään starttaamaan kaikki WT-kokeessa, jos vain taippareita läpäisemättömät huolitaan joukkoon.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Näyttötyö

Kesä on vihdoin saapunut. Pikkuiset pentuset ovat kasvaneet nuoriksi uroksiksi, joilla on näytön paikka. Puutteita koulutuksessa on selvästi havaittavissa, ja persoonallisuuserojakin on nähtävillä. Erinomaisen hauskaa seurata tämän kesän tohinoita niiden kanssa.

Saimme mahdollisuuden vierailla Niinivuoren kenneltreffeillä ja siellä oli viimeisenä päivänä kilpailut, piha-WT. Kolmen koiran ohjailu kisassa oikea-aikaisesti piti kiireisenä. Pojilla oli hauskaa, mutta Rixun mieli paloi nomen vapaille taipaleille. Pötkylöiden perässä hötkyily ei kovin innostanut. Niinivuori palkitsi voittoisat koirat runsaasti ja saimme uusia pötkylöitä harjoituksiimme. Ja uusia tiiliä perustan tukemiseen :) Suurkiitos Niinivuorelle. Hattua täytyy nostaa kasvattajalle, joka jaksaa järjestää vuosittain isolle laumalle koulutustilaisuuksia!

Kuva: Paavo Rantala
'
Ensi sunnuntaina on virallinen startti Rixulla ja toisella poitsulla debyytti Rengon WT-kokeessa. Toukokuun lopulla Hamppu menee virallisiin lonkkakuviin Lahteen. Elämme siis jännittäviä aikoja.
Luvassa on monia kohokohtia: kaikki koirat WT-kokeeseen, kahdet taipparit ja Suuri Derby ja Mestaruus elokuussa.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Aikuiset koirat

Näinä päivinä lauman viimeinenkin jäsen saavuttaa yhden vuoden iän. Se oikeuttaa moniin asioihin: pyöräilyn aloittamiseen, hyppyjen opetteluun ja aikuisten koirien ruokavalioon. Muutaman päivän varaslähtö on tehty.
Aikuiset koirat
Pojat opettelivat yksitellen pyöräilyn saloja, koska nuoruus on vaaran aikaa. Oli helpompi hallita yksi remmin päässä ääniä ja liikettä kummasteleva nuorukainen kuin kaksi. Sitten tuli aika, kun koko jengi pääsi yhdessä liikkumaan. Kypärän hankintaa olen harkinnut, vaikka yllättävä poukkoilu lentävien lehtien perään onkin vähentynyt.
3koiravoiman Tunturi
Pyöräillessä koirat ravaavat ja sehän tekee hyvää jäsenille ja lihaksille. Ravaaminen on fysioterapeuttien mukaan koirille parhainta liikuntaa. Yritän etsiä hiekkateitä Orimattila-tutuksi -asenteella. Kolmen koiran kanssa on hieman ahdasta teiden kapeilla penkereillä.



Rixu kävi starttaamassa Inkoon WT-kokeessa. Se on rutinoitunut konkari, jonka kanssa ei tarvitse jännittää. Rixu sai kahdelta rastilta täydet pisteet ja kahdelta rastilta lähes täydet pisteet. Finaaliin mentiin hyvillä mielin. Finaalissa oli metsässä drive, jonka jäljiltä koiran piti hakea yksi dami. Metsään piti mennä hyppäämällä aidan yli ja se koitui kohtaloksemme. En ollut vaivautunut harjoittelemaan hyppyjä, joten koiran aidan yli saaminen oli väännön takana. Koetuloksemme putosi kakkoseen, tuomareiden säälipisteiden ansioista, sillä nollakin olisi ollut ymmärrettävää moisen tahkoamisen jälkeen.

Nyt sitten hypimme koko kesän aitoja, missä niitä sitten tapaammekaan. Pojat saavat opetella hyppäämisen salat heti nuorina. Opetan ne ensin hyppäämään ja vasta sitten lisään kuvioon noudon.

Rixu täytti vappuna viisi vuotta. Se on varmaan parhaimmassa iässään. Se on täysin huomaamaton kotona, varmaankin siitä syystä, että sen edessä on aina kaksi röyhkeää urosta. Rixua ei kiinnosta osallistua poikien kahinoihin, kun niissä runnoutuu.Tuo röyhkeys onkin urosten kiinnostava puoli. Jos sen vaan saisi hallintaan.

Haamu 1v. Kaverin muisti jaksaa yhä ällistyttää. Se oppii yhdestä kerrasta ja muistaa pudotukset tai viedyt damit hamaan tappiin. Ainakin siis sen lyhytkestoinen muisti on erinomainen. Kesä näyttää, uppoaako oppi myös pitkäkestomuistiin.

Hampulla ei näytä olevan vaihteistoa. Se on vitonen tai pysähdys. Mihin sillä on niin kova kiire?