sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Ohjauksen aallonpohja WTssä

Käväisimme Rixun kanssa viikonloppuna Hyvinkään WTssä. Rixu oli reippaalla päällä ja yritti suorittaa tehtäviä, vaikka teamleaderi oli paikalla, muttei läsnä. Tuli jotenkin unenoloinen tunne, kun rasti toisensa jälkeen oli ihmeitä täynnä. Milloin en nähnyt koiraa, milloin en muistanut pudotuspaikkaa tai hahmottanut perspektiiviä. Tässä kokeessa ei mitattu koiran vaan ohjaajan jalostuksellisia ominaisuuksia. Onneksi kasvatusvastuu on loppunut tänään pojan täyttäessä 20-v, joten mittailkaa ihan rauhassa ohjaajan älykkyyttä. Hieman säälitti Rixun noutoyritykset, kun ohjaaja oli ihan kuutamolla.

Luulin, että kädellälähetykset ovat jo historiallinen aihe metsästyskokeessa, mutta ehei! Sain tuomarilta huomautuksen ja sanktion, kun jätin käden osoittamaan markkeerausta kunnes sain luvan lähettää. Olisi saanut näyttää markkeerauksen, jonka jälkeen käsi olisi pitänyt ottaa pois ja sitten laittaa takaisin paikoilleen lähetykseen. Koko ajan käden pitäminen valmiudessa on pakote. Selvä :)

Kysymysmerkiksi jäi kokeesta se, että jos voittajaluokassa jää dami saamatta, niin voiko siltä rastilta saada pisteitä? Minun mielestäni ehdottomasti tulos on nolla, jos dami jää nostamatta, vaikka toinen dami nousisikin. Tässäpä makusteltavaa.

Onnekseni en vienyt pikkupoikia alo-luokkaan. Oli sen verran vaikeat tehtävät, että olisi säälittänyt katsella untuvikkojen yrityksiä löytää dameja. Katsotaan sitten, minkälaisia tehtävärakennelmia engelsmannit saavat elokuussa aikaiseksi.

Siihen asti minä metsästän kadonnutta kilpailuhenkeä. Toivottavasti se jostain mustikoiden seasta löytyy.

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Pojilta taipparit läpi

Pojat starttasivat tänään Hauhon taippareissa. Hyvin samankaltainen työskentely: innokasta ja tehotonta :) Juoksivat päättömästi hakualueella, molemmat missasivat motivaatioheiton ja toivat kauimmaiset varikset ensin. Hyvin motivoituneita olivat työntekoon, mutta taipparihaku on aivan liian pienimuotoista näille suuruudenhulluille veijareille :) Tehokkuus ei ollut huipussaan, mutta kiinnostus riistaan tuli selväksi.

Tavoitteet on tälle kaudelle saavutettu eli startit WT NUO-luokassa ykköstuloksin ja taipparit läpi eli NOU1 ja NUO1 kasassa. Nyt sitten harkataan, elokuussa osallistutaan Labradori Derbyyn ja sen jälkeen vaan harkataan eikä kisata lain. Syksyllä toivon mukaan metsästellään ja laitetaan opetukset käytäntöön.

Luottavaisin mielin jatkoon.