keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Viimeisiä päiviä koossa

Pari onnellista pennunhakijaa tulee sunnuntaina noutotehtävään. Päivät kuluvat hitaasti, kun on jotain odotettavaa. Ahdistusta lievittämään laitan tähän muutamia kuvia, miten viimeiset päivät kuluvat.

Chele on ryhtynyt leikittämään pentuja nyt, kun ne eivät ole heti puremassa. Chen leikit sisältävät paljon kyykytystä, joten pennut pysyvät nöyrinä.
 Chele on tarkka kaikista leluista ja käy muistuttamassa, kenen leluja ne oikein ovat.
 Pennut ovat tosi ahkeria jyrsijöitä. On pakko hakea jotain tulista kastiketta ja valella ainakin kaappien liepeet, ettei niitä jyrsitä ihan pilalle. Ne änkeävät joka paikkaan tarkistamaan, olisiko mitään irrotettavaa. Kirjahyllyn kirjat joutuu nostamaan vähän ylemmäksi.
 Vahva laatikko on yksi parhaimmista leluista. Sitä saa pureskella mielin määrin ja sen sisällä on mukava istuskella.
 Haamu on antanut ihanteellista isä-kuvaa jokaiselle pennulle. Se on varmaan pentujen mielestä vähän tylsäkin, kun ne eivät vaivaudu edes pureskelemaan sitä pahemmin. Nauttivat vaan isukin lämmöstä.
 Itku varmaan tulee ensimmäisinä päivinä uudessa kodossa, kun ei nukkuma-aikana enää löydy sisarta, johon kietoutua. Pehmoleluja kehiin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti