Hamppu ja Chele starttasivat Mäntän talvinomessa dameilla. Koe on tosi vaikea järjestää lumessa, mutta kyllä sellainenkin koe jotain antaa ja kertoo nuoresta koirasta. Tosi hienoa, että Mänttä jaksaa vuosi vuoden jälkeen järjestää tällaisen tapahtuman, joka kerää harrastajia ympäri Suomen. Hauska oli saada ensimmäisiä tuntumia pentusiin tällaisessa leikkimielisessä koetapahtumassa.
Olin ylpeä molemmistä pojista, jotka työskentelevät hyvin samalla tasolla. Molemmat saivat reilut 37p/40. Sekä Haamu että Chele olivat kuin kala vedessä, eivätkä ihmetelleet toimitsijoita eivätkä katsojia vaan keskittyivät noutoihin. Hamppu oli kokeen nuorin koira 10kk iässä ja sai pienen ruokasäkin ja puruluupussin.
Peruskuvio oli hallussa, sivullaolo ja paikallapysyminen ammuttaessa, luovutukset ja yhteistyö. Heikoin lenkki oli haku, jota ei vielä olla harjoiteltu. Pojat eivät oikein osanneet laajentaa työskentelyään, mutta se johtui pelkästään siitä, ettei vastaavia harjoitteita olla tehty. Eiköhän Pirkkaan mennessä saada jo muutama harjoituskerta alle.
Ohjaus ei ollut haastava vaan nouto tuli samaan paikkaan kuin kakkosmarkkeerauksen toinen pudotus. Ja damille vei suora polku. Pysäytyksiä eikä suuntia tarvittu, joten kovin paljon ohjauksen peruskuviosta ei vielä ollut mukana.
Yövyimme Mäntässä ja koirat nukkuivat koiralassa muiden koirien kanssa. Pikkupojat pääsivät reissaamisen tunnelmiin ja maailma avartui. Kotona uni maittoi, kun vieruskoira ulvoi ikäväänsä läpi yön.
Haamu starttasi Niinivuoren kenneljoukkueessa ja lopputulos vei jaetulle kuudennelle sijalle. Chele starttasi KHN2-joukkueessa ja tulos riitti neljännelle sijalle 35stä joukkueesta. Hieno aloitus poitsuille! Lupaa hyvää taippareihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti