maanantai 24. maaliskuuta 2014

Voittoisa Mäntän Talvinome

Pojat osallistuivat Mäntän talvinomen aloluokkaan riistalla. Tehtävinä oli pienehkö haku, kaksi ykkösmarkkeerausta ja ohjaus.

Hakuun oli viety viisi fasaania. Olisi luullut olevan helppo tehtävä, mutta jalat veivät nenää nopeammin. Haamu jopa villiintyi niin, etteivät jalat ottaneet ollenkaan maahan, kun meno oli hulvatonta - ja nenätöntä.

Chele pysyi tällä kertaa paremmin kasassa, vaikka haussa olisi voinut käyttää vainuaan paremmin. Che suoritti helposti kaksi ykkösmarkkeerausta lokeilla. Jälkimmäisen ykkösmarkkeerauksen paikalle tuli vielä ohjaustehtävä variksella.

Pojat ovat selvästi alo-luokan tasolla. Chelellä oli paketti kasassa, mutta Haamu hössötti ylimääräisiä. Chele voitti alo-luokan ja Haamu tuli kolmanneksi. Chele valittiin vielä Mäntän Talvinome-viikonlopun Parhaimmaksi koiraksi.
Halusin ottaa palkituista kuvan auton vieressä, jotta muistaisin aina, miten matkamme päättyi. Jämsästä lähtiessä auto alkoi keittää eikä sillä voinut ajaa. Istuin kiehuvassa jäätelöautossa, kunnes Kennel Niinivuoren hinaus- ja hotellipalvelu tuli pelastamaan meidät. Auto hinattiin Padasjoen Esson pihaan illan pimeydessä. Oli muuten elämäni pisimmät 60 kilometriä, kun piti silmä tarkkana seurata köyden kiristymisiä ja löystymisiä. Essolta siirryimme yöksi Kellosalmelle. Sain viidentähden hotellipalvelut saunoineen ja sen lisäksi aamulla auton lainaan. Kiitokset Rantaloille pelastuksesta. Nyt odottelemme Esson huoltoa ja samalla etsimme uutta autoa. Olisko jollain myydä käytettyä koira-autoa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti