Vuosi 2016 oli loistava koirakausi. Sekä Rixu että Haamu pääsivät osallistumaan IWT-kisaan Belgiassa, Rixu Esa Ränkmanin ohjauksessa. Oli huisaa olla kahden oman koiran kanssa IWTssä. Menestystä ei tullut, mutta mielenkiintoinen ensimmäinen IWT-kokemus.
Kesällä lähdimme Chatsworth-kisaan Englantiin neljän koirakon joukkueena. Hämmästys oli suuri, kun joukkueemme voitti sekä Englannin että Irlannin superjoukkueet!
Myöhäiskesällä lähdimme Tanskaan Pohjoismaiden Mestaruuskisaan, jossa kolmen koirakomme joukkue ei menestynyt. Koe pidettiin PM-säännöistä poiketen WT-kisana. Haamu oli kahden päivän pisteissä paras koira ja olisi ansainnut PM-tittelin! Toivottavasti Pohjoismaat saavat järjestyksen jollaan ja yksikään maa ei enää sooloile järjestelyissä.
Elokuussa oli Labradorimestaruus Jämsässä, jonka Haamu voitti hienosti, vaikka ohjaajalla meinasi mennä hermo vaikeissa tehtävissä.
Syksyllä oli NOME-Bn Suomen Mestaruuskisa Kannonkoskella. Haamu oli kyyhkyjahdissa loukannut olkansa, joten ei voinut osallistua. Rixu veti kokemuksella hienosti ja voitti Mestaruuden.
Haamu sai vuoden aikana kolme sertiä WTstä ja tuli näin ensimmäisenä Suomessa WT-valioksi.
Kävimme astuttamassa Haamun puolisiskon Ruusun Ruotsissa hurmaavalla Minnows Irish Brandillä. Marraskuussa Ruusu synnytti 11 pentua, joista yksi oli oleva meidän Mörkö. Vuodenvaihteessa Mörkö saapui häiriöimään Haamun ja Rixun elämää.
maanantai 16. tammikuuta 2017
maanantai 28. maaliskuuta 2016
Kohta lähdetään
Puolitoista yötä matkaan kohti Belgian IWT-16 kisoja. Pientä viimeistelyä Haamun kanssa. Maa on vihdoinkin sula ja uudet hajut hämäävät nenää.
Haamu on hyvässä kunnossa ja osoittaa erinomaisia taipumuksia. Muutamat talven ylimääräiset kilotkin ovat karisseet ja koirassa on iloa ja riemua työssä.
maanantai 22. helmikuuta 2016
Metsästyskausi ohi
Mukavasti tällä kaudella oli mahdollisuus osallistua sekä sorsa- että fasaanijahteihin. Hienosti tuli kokemusta sekä koiralle että itselle, joten ensi kaudelle odotukset ovat suuret.
- Nyt alkaa kamman piikkien poisto: 39 päivää IWT-kisaan Belgiassa. Joko saa jännittää?
tiistai 9. helmikuuta 2016
Pyöräilykausi avattu helmikuun alussa
Täytyy laittaa ylös muistiin, että tänä vuonna pyöräilykausi alkoi jo 8.2. Pyöräilytiet ovat ajettavia, sivuteille ei vielä ole asiaa. Mutta alkuun pääsee hyvin ja turvallisesti näinkin.
sunnuntai 7. helmikuuta 2016
IWT kisaan 54 päivää
Huhtikuun alku lähestyy huimaa vauhtia. Esa vei tänään Rixun itselleen loman jälkeen ja nyt koirakko aloittaa yhteisen treenauksen IWT tähtäimessä. Hyvin Rixu muisti Esan ja ohjeistukset.
Rixu pääsi jälleen Subarun kyytiin.
IWT-kokeissa on usein ollut aitoja. Meillähän niitä ei ole, joten harjoittelu täytyy sopeuttaa olosuhteisiin. Pikkasen Haamua ja Esaa nauratti, mutta parempaakaan ei keksitty. Kaikkeen se Esa taipuukin :)
A-kokeessa ja Sohvin Valintaa
Haamu käväsi Vihdissä A-kokeessa. Saimme viidennen ykkösen tällä kaudella, joten perusasiat alkaa olla kohdallaan. Pientä viilaamista yhä tarvitaan.
Helmikuussa oli vielä talvi ja viimaa, mutta Haamulla oli päällä BoT loimi ja mulla päällä BoT sukat ja alusasu. Oli lämmintä!
Sohvin Valinta on kustantanut IWT-joukkueellemme lippikset. Messi poseeraa Teijon lippiksessä. Muut Tepin koirat katselevat kateellisina.
Helmikuussa oli vielä talvi ja viimaa, mutta Haamulla oli päällä BoT loimi ja mulla päällä BoT sukat ja alusasu. Oli lämmintä!
Sohvin Valinta on kustantanut IWT-joukkueellemme lippikset. Messi poseeraa Teijon lippiksessä. Muut Tepin koirat katselevat kateellisina.
tiistai 2. helmikuuta 2016
IWT-16 Team Finland1 -fb-sivut avattu
Joukkueelle avattiin fb-sivut, joissa sponsorimme saavat mainosta ja jota seuraamalla näkee meidän valmistautumistamme Belgian-kisaan. Toivottavasti myös Belgiasta saamme sinne suoraa syötettä tunnelmista niin kuvin kuin videoin. Tervetuloa seuraamaan:
https://www.facebook.com/groups/130600683969935/
https://www.facebook.com/groups/130600683969935/
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)