tiistai 29. lokakuuta 2019

Svea kävi röntgenissä

Svea kävi röntgenissä tänään ja riittoisa pentue on tulossa. Riittää varmasti kaikille varanneille ja muutamalle muullekin.

Tulisikohan sunnuntaipentuja, kultaluu suussa! Viikonloppuna alkaa jännitysnäytelmä!

tiistai 22. lokakuuta 2019

Svealla 50vrk odotusta

Svea-mamma pyöristyy kauniisti. Nyt se on kantanut 50vrk sikiöitä ja näyttää norppamaiselta.
Kuva: Katja Taalikka
Kyllä näyttäisi muutamalle koiraharrastajalle syntyvän musta kaveri parin viikon päästä. Ensi viikolla on röntgen ja lukumäärä nähdään tarkemmin. Valitettavasti sukupuolet eivät vielä selviä. Ei käy Sveaa kateeksi, kun sikiöt koko ajan kasvavat ja tukaloittavat emon olotilaa. Paljon rapsutuksia Svealle Taavettiin!

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Haamulle kylmien vesien sertifikaatti

Kun Svea-mamma kasvattelee kotonaan masuaan, Haamu-pappa kävi Siuntiossa A-kokeessa sorsalla. Kylmä vesi ei haitannut ja Haamu sai tarvittavat sorsat talteen välillä voimakkaissakin häiriöissä. Haamu voitti kokeen ja sai sertin. Toivotaan pentujen perivän vahvan rakkauden veteen!

Kuva: Pekka Lahti

Kuva: Krista Leinonen

Kuva: Krista Leinonen

perjantai 18. lokakuuta 2019

Svea pyöristyy

Svea pyöristyy. Päätimme viedä Svean röntgeniin ennen synnytystä ja katsoa, montako pentua on luvassa. Tällä hetkellä näyttää hyvältä ja ennuste normaalikokoinen pentue noin seitsemän karvakorvaa. Katsotaan sitten röntgenin jälkeen tarkemmin.


torstai 3. lokakuuta 2019

Ultrassa näkyy pentuja

Svea kävi ultrassa ja pentuja näkyi ja sydänääniä kuului. Mika isäntä jännitti enemmän kuin Svea ultran tuloksia.
Jos kaikki menee hyvin, niin pennut syntyvät neljän ja puolen viikon kuluttua eli marraskuun alussa. Luovutuksessa juuri ennen joulua 7 viikkoa vanhoina.

Jos kiinnostut tästä https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoE=FI24513/18&ReknoI=FI15278/13   metsästyslinjaisesta yhdistelmästä, niin ota yhteyttä.
Olen vuorotöissä, joten välillä puhelimeen vastaaminen on mahdotonta, mutta yritä uudelleen, jollet halua sähköpostia laittaa.
puh. 050 530 9427
maarit.rixman@gmail.com

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Pentuesuunnitelma vuoden 2019 lopulla

Ruotsin tuontinarttumme Svea (musta) on tullut naimaikään ja osoittanut oivia metsästysominaisuuksia. Astutus Haamun (keltainen) kanssa onnistui hienosti ja nyt odottelemme hetken varmistuksia tiineydestä. Pennut tulevat syntymään marraskuun alussa Taavetissa, Luumäellä, nartun ohjaajan kotona, jossa myös luovutus tullaan tekemään ennen joulua. Tulossa vain mustia pentuja.

Pentueen isä: FI KVA-WT FI KVA FI KVA-FT BATMOORS' BLACK ISLE CHANDLER 
Pentueen äiti:  DERIVAS CRAIC GAME-OF-JOY 


 Svea-narttu
Pentueen sukutaulu:

https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI15278/13&ReknoE=FI24513/18

Pentuetiedustelut:
Maarit Nikkanen
maarit.rixman@gmail.com
+358 505 309 427

maanantai 6. elokuuta 2018

Derby Winner 2018 alias MörkÖ

Keräsin Derbyyn harjoittelevan porukan KHNn jäsenistä ja tapasimme kerran viikossa treenien merkeissä.
Kaikki me viisi osallistuimme Derbyyn nuorilla koirillamme. Mikko Pihlajamäki, Heidi Pesonen, Janne Heikkinen, Paula Haltsonen ja mie. Ehdimme muutaman kuukauden treenailla yhdessä ja kaikki kehittyivät silmin nähden ryhmän tuella.

Ihme tapahtui ja Grande Finaali oli erittäin vaikea walk up nuorille koirille. Yksi toisensa jälkeen koirat eivät saaneet damia ylös korkeasta heinästä. Sitten tuli meidän vuoro ja eye wipe tilanteessa ohjailin Mörköä damin suuntaan. Lopulta herra onnistui saapumaan pudotuspaikalle ja onneksi sai hajun ja poimi damin ylös. Ainoana koko loppuporukasta, joten oletuksena oli, että pakkohan Mörkö on jotenkin palkita. Tuomareiden päätös oli, että Mörkö sai ainoana viimeiseltä rastilta pisteet ja vielä 20p, joten voitimme koko Derbyn.

Ihmeitä tapahtuu ja niihin luotan jatkossakin. Derbyryhmällemme iso kiitos avusta, yhteistyössä on voimaa.