sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Joensuu-Pieksämäki -kiertue

IWT-joukkueemme piti marraskuun lopulla koulutustilaisuuksia Joensuussa ja Pieksämäellä.
Samalla saimme treenattua yhdessä eikä yhtään huonolta näyttänyt, joten luottavaisin mielin edetään.

Aika hyvin harjoittelematta sujuu meiltä myös mannekiinina oleminen.
Ja koirien käyttäytyminen yhdessä on ensiluokkaista.
Matkan jälkeen Rixu palasi kotiin joululomalle.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Hulppea vuosi 2015

Meillä on ollut upea vuosi. Koirat menestyvät jopa ilman minua. Rixu lähti huhtikuussa Esa Ränkmanille treenikaveriksi ja pari innostui käymään kokeissa. Tulokset olivat järjestäin huippuhyviä ja Rixu päätyi WT-rankinglistan viidenneksi. Rixu pääsi myös nome-B SM-karsinnassa toiselle päivälle, Labradorimestaruudessa tuli kolmanneksi ja voitti SMNn WT-mestaruuden. Suuret kiitokset Esalle, joka osoitti luontaisia taipumuksia koiran ohjaukseen.

Koska Esalla meni erinomaisesti Rixun ohjaimissa, niin päätimme muodostaa yhdessä IWT-joukkueen ja lähteä ensi huhtikuussa Belgiaan. Kolmanneksi joukkueeseemme tuli Teijo Kostian ja FI KVA-FT Grassduck´s Red Flash eli Messi. Minulla ohjauksessa on Haamu eli FI KVA Batmoors´ Black Isle Chandler. Olemme Suomen IWT-ykkösjoukkue. Messi on rankinglistan ykkönen, Haamu kakkonen ja Rixu viides.
Esa Ränkman & NM-11 FI KVA Highhut´s Aquila eli Rixu, Maarit Nikkanen & FI KVA Batmoors´ Black Isle Chandler eli Haamu sekä Teijo Kostian & FI KVA-FT Grassduck´s Red Flash eli Messi. Valioporukka!

Haamusta tuli tänä vuonna kevyesti nome-Bn käyttövalio seitsemän kokeen kautta. SM-nomessa pääsimme toiselle karsintapäivälle, mutta ohjaajalta petti hermo ratkaisevassa kohdassa eli emme sijoittuneet. Haamu voitti WT-mestaruuden ja sain palkinnoksi Sastan puvun, mikä tuntui ylelliseltä palkinnolta. Kiitos Haamu siitäkin!

Haamu on menestynyt myös lämpimän riistan kokeissa ja plakkarissa on kaksi ykköstulosta. Serti antaa odottaa itseään, mutta kyllä se sieltä tulee! Haamu on erinomaisessa kisakunnossa.

Kisasin Haamun kanssa CLA-game fair -messuilla Englannissa elokuussa (Labumestaruuden aikoihin, joten en päässyt puolustamaan mitaleitamme). Haamu oli ensimmäisen päivän TopDog hulppein tuloksin 117/120 Euroopan huippujen seurassa! Yksilökisassa toisena päivänä tulimme kolmanneksi.

Mitä isot edellä sitä pienet perässä. Kasvattini Rixun ja Haamun pennuista ovat debytoineet tänä vuonna. Niitä on osallistunut WT- ja B-kokeisiin hyvällä menestyksellä. Kaikki kynnelle kykenevät ovat käyneet myös luustokuvissa ja priimaa on pukannut. Lämmin kiitos kasvattieni omistajille aktiivisuudesta!