torstai 18. huhtikuuta 2013

Pelto tulvii

Porvoonjoki tulvii alapellollemme ja siihen tulee mukava lampi. Yöt ovat yhä kylmiä, vaikka huhtikuun paremmalla puolella ollaan. Ensimmäiset WT-kokeet ovat Suomessa parin päivän päästä ja maassa vielä runsaasti lunta.

Rixulla on juoksut loppuneet, joten pääsemme taas lenkkeilemään porukassa. Käytiin tsekkaamassa uimahalu ja sitä tuntui kaikilla olevan. Isoin kysymysmerkki oli porukan nuorin Haamu, mutta se onkin ulkonäkönsä veroinen jääkarhu.
Raikasta, se vaan huokasi. Haamulla on hyvä turkki, ei liioiteltu, mutta selvästi kylmän kestävä.

Rixu tekee mitä käsketään ja on jo käynyt itsenäisestikin virkistäytymässä lenkeillä Porvoonjoessa.

Chelekin pitää uimisesta. Se sai kunnian avata jääväylän.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Pirkan pojat

Lauantaina käytiin Pirkan Dameissa poikien kanssa. Kanta-Hämeen Noutajakoirayhdistyksen joukkueeseen ei ilmaantunut kuin yksi nuori koira, joten laitoin molemmat koirat listalle. KHNn joukkue taisi tulla kuudenneksi.

Kakkosmarkkeeraukset olivat turhan vaativia nuorille koirille. Yhdistysrastilla heittäjä oli näkymättömissä ja kennelrastilla heittäjä liikkui. Miksi markkeeraukset eivät voi olla yksinkertaisia nuorille koirille? En ymmärrä.

Joka tapauksessa hieno mahdollisuus saada tuntumaa omaan pikku mussukkaan. Kiitos järjestäjille!

Haamu osoitti olevansa metsästävä kone joka osiossa. En epäillyt ollenkaan etteivätkö damit löytyisi, kun Hoover pannaan käyntiin, mutta työskentelytapa oli hyvin itsenäinen. Minulla oli statistin rooli, keräsin tuodut damit talteen. Hirveä vimma löytää damit, mutta koira teki töitä täysin itselleen eikä minulle.

Chele sitä vastoin osoitti olevansa hommissa minun kanssani. Se oli keskittynyt ja sisäistänyt pysäytyspillityksen, eteen-käskyn ja markkeerauskuvion. Oli tosi kaunista työskentelyä. Haussa Che ei laajentanut kauimmaisille dameilla ja siitä intouduinkin ajattelemaan. Josko en opettaisi Cheleä ollenkaan laajentamaan hakua nome-B-tasolle. Nyt sen metsästysalue on erinomainen ajatellen WT- ja A-koetta. Täytyy jatkaa mietintää.

Haamun pakollinen suuntautumisvaihtoehto tulevassa koulutuksessa on Alaistaidot. Mutta onhan se kolme kuukautta Cheleä nuorempikin, että ei kai siltä vielä voi täsmällisyyttä vaatiakaan. Pirkassa Hampun määräävä persoonallisuuspiirre tuli selväksi ja se vaatii toimenpiteitä.



tiistai 2. huhtikuuta 2013

Lisää terveyttä

Rixun A-pentueesta on kuvattu neljä koiraa ja ne kaikki ovat saaneet terveen paperit. Amandan tulos ei vielä ole tullut, mutta se lähti A-na, joten iloitsen jo etukäteen. Toivottavasti tämän vuoden puolella saadaan vielä puuttuvat kahden uroksen lonkka- ja silmätulokset esiin :) Kiitokset pentusten omistajille vaivannäöstä ja pennosien sijoituksesta. Koiranpito ei ole halpaa.


Rixun juoksut ovat nyt alkaneet ja poikia koetellaan. Ensimmäinen viikko menee varmasti helposti, ja skarpataan sitten loppuaika :) Pojat opettelevat suhtautumaan hormonihyrrään ja rauhallista on ollut.

Rixu piti pitkän juoksujen välin, joten astutus siirtyy seuraaviin juoksuihin marras-joulukuulle. Pentujen isäksi tulee Haamu, jos mitään yllätyksiä ei tapahdu. Hampun olen nähnyt pikku pennusta lähtien ja olen vakuuttunut koirien yhteensopivuudesta. Haamun luonteen tasapainoisuus ja rohkeus sopii hyvin haihattelijalle. Myös luustollisesti Haamu antaa hieman raskautta ja toivon mukaan pään suuruutta pennuille. Haamu on myös yhteistyöhaluisempi kuin Rixu, joten ihmeitä pitää tapahtua, jollei tämä yhdistelmä toteudu :-)