tiistai 26. marraskuuta 2013

Aurinkoa marraskuussa

Tänään oli vapaa iltapäivä ja lähdimme nauttimaan auringosta. Nappasin morsiusparista yhteiskuvan:
ja pojista massavan yhteiskuvan:
Haamu on 1v6kk ja Chele on 1v9kk

maanantai 25. marraskuuta 2013

40 päivää

Tänään on Rixulla takana 40 päivää tiineyttä ja tyyneyttä. Asian kunniaksi koko poppoolle syötetään matolääkekuuri.

Sikiöillä on jo turkki päällä ja sukupuoli selvillä. Nämä tärkeät tiedot tulevat julkisuuteen vasta syntymähetkellä, johon on aikaa yli kolme viikkoa. Nyt alkaa luusto luutumaan ja huima kasvuvaihe. Kohta sikiöiden liikkeet alkavat näkyä Rixun kyljissä.

Pojat ovat päässeet viikonloppuisin fasaanijahteihin. Se on tehnyt molemmille oikein hyvää ja jälkihakuunkin olen ne päästänyt, vaikka alussa vähän epäilyttikin. Kokemusta on saatava, sillä molemmat luulevat yhä, että hakua tehdään jaloilla eikä nenällä.
Haamu löysi ehkä elämänsä tarkoituksen :)
 
Pikku hiljaa Chelenkin jalat alkavat odottaa nenää mukaan linnun etsintään. Lisää kokemusta tämän talven aikana, niin ensi vuonna poikaa voisi jo kutsua urokseksi.


torstai 14. marraskuuta 2013

Neljännellä viikolla tukevasti

Rixu jatkaa nirsoilua ruuasta, mutta kun muutamalla raejuustohippusella koristelee annoksen, niin kaikki tulee syötyä. Rixu tukevoituu mukavasti.

Alkiot masussa ovat muuttuneet jo sikiöiksi. Koiran piirteet ovat niissä tunnistettavissa ja suurin osa elimistä on muodostunut. Sikiön kehitys on tosi nopea. Enää viisi viikkoa ja sikiöistä on tullut karvaisia pentuja.
 
Tällä hetkellä sikiöt näyttävät kutakuinkin tältä. Ne ovat vasta parin sentin mittaisia, joten ulospäin ei vielä näy minkäänlaista liikettä kohdussa.
 
En vie Rixua ultraan enkä röntgeniin, ellei mitään erityistä ilmene. Ultraamisen jälkeenkin pennut voivat vielä kadota kohdusta eikä lukumäärää saada selvitettyä tarkaksi. Täytyy vaan malttaa ja uskoa, että sieltä ne meidän iloksemme joulukuussa putkahtavat, kuka keltaisena ja kuka mustana. Seuraan nartun tunnelmia ja mittailen uumaa, eiköhän tämä sillä anna viitteitä tulevasta.

torstai 7. marraskuuta 2013

Ruokahaluttomuutta

Kolme viikkoa on kulunut astutuksesta ja Rixu oirehtii kuten edelliselläkin kerralla. Ruoka ei maistu. Se nuokkuu kymmenen minuuttia ruokakipon päällä, pureskelee papana papanalta muutaman suullisen. Ei varmaan söisi sitäkään, mutta viiden sentin päässä vieressä on sulhanen kuola roikkuen valmiina auttamaan neitoa hädässä. Silloin tällöin kuuluu pieni murina, kun Rixu kehottaa Haamua malttamaan. Kuppiin jää ruokaa, minkä korjaan talteen muiden nälkäisten saatavilta vaikka Nenäpäivä onkin. Pojat syövät omat kuppinsa tyhjiksi puolessa minuutissa.

Rixu satutti viime viikonloppuna jalkansa, anturasta on pala poissa. Rixun lenkit jäävät lyhyiksi, että jalka parantuisi pikaisesti, joten eihän se paljon energiaa kulutakaan.'

Alkiot ovat kiinnittyneet kaksisarvisen kohdun seinämiin, istukat ovat muodostuneet ja alkiot kehittyvät. Ensi viikolla ne ovat jo sikiöitä. Välillä toivoo, että iho olisi kohdun kohdalta läpinäkyvä, että pystyisi seuraamaan elämän kehittymistä reality showna.